Työpaja II

Kirjoitetaan teksti, jonka keskellä on puhuja

 

Tämä on työpajan toinen osa, jossa kirjoitetaan teksti soveltamalla aiemman työpajan menetelmiä. Kokonaisuus on kahden oppitunnin mittainen. 

Kysy mikä hahmo oppilaille tulee mieleen?

 

Tämä kaksoistunti vaatii paljon yksilöllistä vuorovaikutusta. Jos ryhmä on isokokoinen, opetus vaatii toisen aikuisen. Yksi opettaja pystyy pitämään oppitunnin täysimittaisesti noin kymmenelle oppilaalle.

Pyydä jokaista valitsemaan joku tyyppi.

Ensimmäinen oppitunti :
Kuka tämä tyyppi on?


Ensimmäinen oppitunti

Kaikki puhuvat omalla tavallaan 

 

Tehtävän tavoite:
Oppilaiden on tarkoitus piirtää hahmo ja kyetä tekemään hänen näkökulmastaan havaintoja.

Pyydä oppilaita piirtämään hahmo (tai esine), josta he tietävät mahdollisimman paljon. Kuvan ei tarvitse olla hieno, tikku-ukko riittää. Olennaista on, että oppilas tietää mitä hän on piirtänyt ja hänellä on selvä käsitys hahmosta tai esineestä, jonka hän on tehnyt. Pyydä lisäämään yksityiskohtia, jos piirros on viidellä viivalla tehty.

Poliisikuulustelu. Käy jokaisen oppilaan luona kysymässä hahmosta: mitä kuva esittää, mikä on hahmon nimi, missä hän asuu, mitä hän tekee, mitä toivoo, missä on hyvä, mikä on hahmon tai asian ongelma tai ristiriita. Opettaja kirjaa jokaisen vastauksen ylös.  Isossa luokassa tarvitaan lisävoimia. Kysymysten on oltava täsmällisiä, niin että vastaukset yksilöivät piirretyn hahmon. Tavoitteena on niin yksityiskohtaiset vastaukset, että ne eivät sovi muihin kuin oppilaan piirtämään hahmoon.

Keskeinen ajatus on, että oppilaat tuottavat tekstiä kirjoittamatta itse mitään. He pääsevät suoraan ilmaisuvoimaisen tekstin äärelle joutumatta ongelmiin kirjoittamisen, kieliopin, oikeakielisyyden tms. asioiden kanssa.

Ilmaisuvoimainen teksti on täsmällistä.  Harjoituksen päätavoite on tehdä täsmällisiä havaintoja. Runoudessa yleensä tarkkuus tuottaa laatua (lintu laulaa puussa vs. talitintti laulaa koivussa). Harjoituksen tarkoitus on maksimoida täsmällisyys poliisimenetelmällä.

 

Toinen oppitunti :
Miten tämä tyyppi puhuu?


Toinen oppitunti

Hahmot muuttuvat teksteiksi  

 

Kun jokaisen oppilaan piirtämästä hahmosta on tehty muistiinpanot, niistä luodaan kokonainen teksti. Tekstin tuottaminen tehdään yhdessä kaikkien läsnäollessa niin, että aikuinen kirjoittaa sen.

Kirjoita jokainen poliisikuulustelu taululle kaikkien nähtäväksi.  Kuulustelun tehnyt aikuinen muuntaa saadut yksityiskohdat yksikön ensimmäiseen ”mun nimi on Matti” ja niistä kootaan säemuotoinen kokonainen teksti. Varmista oppilaalta kirjoittamisen aikana, että ilmaisumuodot ovat kirjaimellisesti oikein. Tekstin kirjoittaminen preesensiin tehostaa sitä.

Puhujaa tarkasti määrittävä kieli on itsessään ilmaisuvoimaista. Se säilyttää myös tekstin sisäisen koheesion, koska puhujapositio säilyy samana. Suurin osa maailman kaikista menestyneistä kappaleista noudattaa tätä kaavaa (Mä joka päivä töitä teen).

Kun jokaisen oppilaan teksti on saatu valmiiksi miettikää mikä olisi kullekin tekstille paras tekstimuoto. Lyriikan tuottamisen lisäksi elävistä hahmoista syntyy helposti esimerkiksi proosatarinoita tai elokuvasynopsiksia. 

Täydellinen onnistuminen tässä tehtävässä edellyttää, että jokainen teksti saa valmiin lopputuloksen. Jokaista tekstiä voi jatkotyöstää sille ominaiseen suuntaan. Tämä menetelmä on omiaan ennen kaikkea lavarunouden tai laulujen sanoitusten tekemiseen.

 

 

 

Esimerkkiteksti (lavaruno/novelliluonnos):

Mä oon Jarmo, mä oon 23-vuotias.
Hengaan koko päivän ulkona kavereiden kaa.
Me istutaan ostarin takapihalla roskisten päällä,
me haluttais kyl istua penkillä,
me toivotaan et me päästäis töihin,
mut ei me päästä ku kukaan ei ota meitä

Me ollaan likasii.
Me ei olla käyty suihkussa ku meillä ei oo taloa.
Me ollaan tehty rakennustöitä, siellä me tavatttiin.
Duuni loppu kun me pelleiltiin.
Mulla on isä ja äiti, mut ne ei päästä mua suihkuun,
ku oon hölmöillyt, tapellut nakkikioskin jonossa,
ja jouduin putkaan.

Toivon vaan et pääsisin töihin, saisin rahaa ja uuden asunnon.
Siitä tulis hyvä fiilis ja voisin auttaa kavereita.
Tykkään käyttää isoja vaatteita,
liikun paikasta toiseen kävellen.
Yöt vietetään ulkona yhes mestas metsässä, siellä meillä on maja.
Ruoka etsitään roskiksista.
Mä en varasta, mut mun kaverit varastaa kaupasta ruokaa ja ne antaa välillä mullekin.

 

Esimerkkiteksti 2 (punk-biisi): 

Mä en jaksa
Mä en jaksa
Mä en jaksa
Mä oon väsynyt
Mä oon väsynyt
Mä oon väsynyt
En oo nukkunut
Tulin tänne ettei tarttis tehdä tehtävii
JA MUT PAKOTETTIIN KUUNTELEE PASKAA MUSIIKKII

 

Esimerkkiteksti 3 (rap-biisi):

Joka kerta kun iskä löi
se sisältä mua söi
Mä pelkäsin mun isää
ja tiesin et kohta se lyö lisää
mä kasvoin pienenä pelossa
ja toivoin et mun iskä ei ois enää elossa
Mun pappa nukkui pois
Voiko se mun luona vielä ois
mun iskän käytös mulle jäi
ja koulu rupes menee huonompaan päin
Mut nyt iskä sitä katuu
ja me mennään yhdessä samaa latuu
Mua on ruvennu kiinnostaa muoti
muoti osuu muhun kovaa ku luoti
Mä päätin 12-vuotiaana että väkivallan lopetan
Ja mieluummin muita puhumalla opetan.