- Sanat haltuun
Suomi 2. kielenä -opettajan opas
Valmis rap-työpajamalli
Valmis rap-työpajamalli
Suomenkielen opetuksen ja puhekielen välillä on kuilu, joka kaikkien oppijoiden on ylitettävä. Sanat haltuun -työpajoissa tämä asetelma on käännetty ympäri. Oikeakielisyyden sijaan tarkoitus on tukea oppilaiden itseilmaisua. Oppitunnit ovat sitä onnistuneempia, mitä enemmän opetuksessa nousee esiin oppilaiden omia kokemuksia ja ajatuksia.
Suomen kielen ja kirjallisuuden opetuksessa S2-tausta on ennemmin etu kuin haitta, sillä oppilaiden omiin tarinoihin liittyy ainakin kaksi eri kulttuuria, jotka tekevät heidän elämänkokemuksistaan koko planeetan kokoisia. Tämän työpajamallin kehittäminen yhdessä opettajien ja oppilaiden kanssa on siksi tuntunut etuoikeudelta. Samalla olemme ihmetelleet, miksi suomenkieltä ei laajemmin opeteta kokemuslähtöisemmin.
Työpaja on tarkoitettu yleisesti toisen asteen oppilaitoksiin ja olemme opettaneet aivan kielen oppimisen alkutaipaleella olevia TUVA-ryhmiä, ammatillisia opintoja suorittavia nuoria ja aikuisia sekä lukioryhmiä. Tämä työpaja soveltuu näihin kaikkiin ympäristöihin, kunhan opettaja lisää abstraktiotasoa eteville ryhmille.
Maahanmuuttajataustainen räppiteksti soveltuu poikkeuksellisen hyvin opetukseen, sillä räppilyriikassa käytetään paljon muista kulttuureista ja kielistä kumpuavia termejä. Niihin on helppo tarttua heikoillakin suomenkielen taidoilla, ja poikkeuksetta se on avannut luokassa keskusteluja. Yleensä niin, että oppilailla on syventävää tietoa rivien väleistä suomenkieliseen lyriikkaan. Melkein joka tunnilla meitä opettajia on opetettu sekä termien että tekstin tulkinnan osalta.
Omien havaintojen ja ajatusten sanominen ääneen voi olla oppilaille vaikeaa, jos suomen kieli ei ole vielä kovin vahva. Olemmekin havainnoineet opetustilannetta tarkasti ja käyneet jokaisen oppilaan luona varmistamassa, että hän on ymmärtänyt tehtävänannon ja pääsee alkuun tehtävän tekemisessä.
Suurimmat oivalluksemme tämän työpajan kehittämisessä ovat liittyneet juuri näihin asioihin: kun saamme oppilaat innostumaan omien kokemustensa ja havaintojensa sanallistamisesta ja kun heillä on tiedollinen auktoriteetti tarkastelemaamme tekstiin, kielen oppimisen sijaan itse suomenkieleen avautuu uusia polkuja. Samalla kynnys opetukseen osallistumiseen madaltuu olemattomaksi.
On ylipäätään ollut poikkeuksellisen innostavaa opettaa suomen kieltä oppivia, koska oppilasaines on ällistyttävän monipuolista. S2-oppilaihin lukeutuu sekä kieliopin keskimääräistä suomalaista paremmin taitavia oppijoita että pari viikkoa kielen alkeita opetelleita. Olemmekin käyttäneet kuvatukia helpottamaan tehtävien tekemistä heikosti kieltä puhuville.
Räppilyriikan käyttämisen tarkoitus on kytkeä oppilaiden omat kokemukset ja havainnot kirjallisuuteen – ja tehdä räppilyriikasta esimerkki kaikille tärkeän tarinan kertomisesta. Opetettava tekstiaineisto ei ole kieliopillisesti ehjää suomea, mutta se on täydellinen esimerkki arkisesta kielestä – sellaisesta, johon törmää bussipysäkeillä ja kahviloissa. Se on ilmaisuvoimaista puhekieltä, joka on helppo yhdistää omiin kokemuksiin – ja siksi se on opetuksessa hauskaa ja tehokasta.
Jokainen ihminen elää tarinoiden keskellä. Tarinat kiinnittävät meidät elämään. Suurin osa kaikista tarinoista katoaa, koska niitä ei kirjoiteta muistiin tai tallenneta. Ne ovat mielessämme, kunnes jokin uusi tarina vie niiden paikan.
Kenen tarinan olet kuullut tai nähnyt viimeksi?
Mitä hänestä kerrottiin?
Tarina voi olla vaikka viimeinen keskustelu, jonka olet käynyt puhelimella jonkun kanssa tai tapahtuma, jonka olet nähnyt viime päivien aikana. Se voi olla Tiktok-video tai Instagram-reel, lukemasi kirja tai elokuva tai joku laulu tai uutinen, jonka olet lukenut. Kaikki käy!
Kun jokainen on kirjoittanut vastauksen, käydään ne läpi ja kirjoitetaan taululle tarinoiden päähenkilöt ja parin sanan kuvaus. Samalla käydään läpi, missä tarinaan on törmätty (esim some, kirja, kaverin kertomus). Vastausten kirjoittaminen näkyväksi auttaa oppilaita ymmärtämään ja muistamaan paremmin, mistä on puhuttu. Jos kielitaito ei ole vielä kovin vahva, voi olla vaikea ymmärtää ainoastaan kuullun perusteella.
Tarinat, joita luokassa kerätään, ovat se tarinoiden maailma, jonka keskellä elämme. Ne ovat yhtä tärkeitä ja yhtä suuria, riippumatta siitä, kenestä tai mistä ne kertovat. Tarinan ainoa kriteeri on se, kuinka elävästi se on kerrottu.
Näissä tarinoissa paljastuu myös se maailma, jossa luokka elää. Tarinat siis tiivistävät tärkeäksi koetut asiat yhteiseksi kokonaisuudeksi. Osa tarinoista on vanhoja, osa uusia, ne sijoittuvat eri puolille maailmaa ja tulevat lukemattomista kanavista tietoisuuteemme. Siksi on tärkeää pohtia:
Minkälaisten ihmisten tarinoita kerrotaan?
Tarinat nivovat ihmiset yhteen. Historian käännekohdat ja veljen autokoulu ovat tasaväkisiä tarinoita mielessämme. Mutta tarinat eivät itsessään vielä ole kirjallisuutta. Ne katoavat, jos niitä ei tallenneta. Julkisuudessa esiin nousevat tarinat myös kertovat ihanteista ja arvoista. Jos julkisuus painottaa menestyneiden ihmisten tarinoita, se kertoo yhteisestä arvomaailmasta. On tärkeää myös kysyä, mitkä tarinat jäävät kertomatta?
Kirjallisuudeksi tarinat muuttuvat vasta sitten, kun joku kirjoittaa ja julkaisee ne. Kirjat siis kokoavat ihmisten tarinat yhteen. Kun kirjallisuutta tarkastelee tästä näkökulmasta, kirjallisuus toimii liimana, joka yhdistää ihmisiä.
Kirjat kokoavat ihmisten tarinat yhteen
Mistä me tulemme?
Keitä me olemme?
Minne me olemme menossa?
Tämä asia kirkastuu, kun pohditaan klassikoita. Jotkin kirjat eivät lakkaa olemasta ajankohtaisia. Esimerkiksi Väinö Linnan Tuntematon Sotilas tai Aleksis Kiven Seitsemän veljestä kuuluvat suomalaisen kirjallisuuden ytimeen. Ne kertovat jotain laajempaa suomalaisuudesta.
1870-luvun ja 1940-luvun suomalaisuus puettiin ikimuistoisella tavalla sanoiksi. Ajallinen etäisyys on paljastanut ne tarinoiksi, joiden kautta suomalaisuutta voi ymmärtää. Tämän takia Jukolan veljekset ja toinen maailmansota tulevat Suomessa niin usein eteen. Niiden tarinat kertovat meidän kulttuurista.
Siirrytään 2020-luvulle. Maailma muuttuu nopeasti ja tämän vuosikymmenen tarinat ovat vasta syntymässä. Meidän on kuitenkin helppo nähdä, missä niitä kerrotaan eniten: sellaisissa paikoissa, joiden maine kiirii kauas. Yksi tällainen paikka on kauppakeskus Puhos.
Minkälainen paikka on Itäkeskuksen Puhos?
Kerätään vastauksia sen perusteella, mitä oppilaat ovat Puhoksesta kuulleet tai mitä he ovat siellä nähneet, jos ovat käyneet siellä. Minkälainen maine Puhoksella on? Eroaako se jollain tavalla muista Suomen ostoskeskuksista? Mitä mielikuvia Puhos herättää? Vastaukset voi kirjoittaa näkyviin.
Kuunnellaan kappale Puhos, sen on tehnyt Ege Zulu. Jaetaan kaikille tuloste sanoista tai heijastetaan ne taululle.
Ei haittaa, vaikka et ymmärrä kaikkia sanoja (juuri kukaan ei ymmärrä kaikkia sanoja, sillä Ege Zulu käyttää kieltä suomalaisillekin uusilla tavoilla). Tekstin kirjaimellisen merkityksen sijaan tärkeää on pohtia seuraavia kysymyksiä:
Kuka puhuu?
Mitä on tapahtunut?
Kuunnellaan kappale ja etsitään vastaukset siihen, minkälainen ihminen on tekstin puhuja. Minkä ikäinen hän on, missä hän asuu, miten hän suhtautuu Puhoksen ostoskeskukseen, minkälainen tausta hänellä on? Pohditaan samalla, mitä hän kertoo siitä, mitä Puhoksessa tapahtuu. Mitä hän siellä tekee?
Kappaleen kuuntelemisen jälkeen luetaan sanat yhdessä säe kerrallaan ja käännetään teksti kirjakieliseksi suomeksi. Kun lyriikka käydään yhdessä näin läpi, on helppo tunnistaa lainasanat ja slangisanat, jotka kaikki profiloivat puhujaa. Hänestä piirtyy varsin tarkka kuva!
Kenen tarina kerrotaan?
Tehdään yhteenveto: kenen näkökulmasta teksti on tehty, ja minkälaisen vaikutelman hän haluaa Puhoksesta tekstillään luoda.
Tehdään yhteenveto oppilaiden kanssa keskustellen.
Onko teksti uskottava?
Vastaako teksti todellisuutta?
Missä asioissa liioitellaan?
Minkä takia juuri tämä teksti on tärkeä osa suomalaista kirjallisuutta?
Ensimmäistä kertaa suomenkielisessä kaunokirjallisuudessa ennakkoluuloja maahanmuuttajia ja heidän kulttuurejaan kohtaan murretaan yksikön ensimmäisessä persoonassa. Puhoksen ostoskeskus on arkinen paikka, mutta Uudellamaalla ja kauempanakin asuvilla ihmisillä on siitä vahvoja mielikuvia.
Tekstistä syntyy helposti sekä positiivisia että negatiivisia tulkintoja. Oppilailta on hyvä kysyä, vaikuttaako Ege Zulun Puhos houkuttelevalta paikalta tekstin perusteella? Antaako se hyvän vai huonon mielikuvan tästä paikasta? Oppilaita kannattaa kannustaa tekemään oma versio Puhoksesta, varsinkin jos heidän näkemyksensä eroavat Ege Zulun tekstistä.
Kun näkökulmaa nostetaan kirjallisuuteen, huomataan että Ege Zulu edustaa juuri sellaista vähemmistöä, jonka tarinoita ei suomenkielellä ole juuri kerrottu. Hän tulee kirjoittaneeksi esiin sellaisen kasvavan vähemmistön elinpiiriä, joka aikaisemmin on puuttunut suomenkielisestä kirjallisuudesta. Sen takia häntä voi kutsua 2020-luvun Aleksis Kiveksi. Tämä teksti tulee jäämään kirjallisuuden historiaan.
